Asiakas soitti ja kysyi hintaa koiran matkasta Tampereelle. Hinnasta ja joistain muistakin yksityiskohdista sovittiin puhelussa ja ajoin asiakkaan luo. Olin valmistautunut avaamaan peräluukun (tila-auto), mutta nähtyäni pienen mustan villakoiran, katsoin parhaaksi sijoittaa sen toisen penkkirivin jalkatilaan. Koiran omistajan äiti toi koiraa, kertoi sen nimen ja ojensi minulle huopaa, jonka voin laittaa penkille koiraa varten. Koiraa oli aina kuljetettu takapenkillä juuri tämän huovan päällä. Ilmoitin, että koira ilman saattajaa matkustaa lattialla.
Taakse vetäytyvistä silmäluomista päättelin asian aikamoiseksi yllätykseksi eikä tässä vielä kaikki, kuten Ostos-TV:ssä on tapana sanoa. Koiralta voi kuulemma ottaa pannan pois, jos näyttää ahdistavan. Sanoin, että juuri sitä pantaakaan ei voi ottaa pois, koska koira tulee juuri siitä pannasta penkinjalkaan kiinni, koska valjaita ei ollut. Panta ei ollut kuristuspanta. Voi sitä kauhistuksen määrää, mutta perusteltuani vaatimukseni tuli toki ymmärrys sielun tilaa helpottamaan. Uusi tuttavuus koiran ja kuljettajan välillä voisi aiheuttaa ilmeisen liikenneriskin. Niin matkustettiin määränpäähän ilman sen kummempia koukeroita ja perillä oli onnellinen omistaja, kuulosti sen "äidiltä", vastassa ja voi sitä molemminpuolista riemun määrää. Siitä tuli hyvälle mielelle.
Omassa perheessänikin on koira ja se on lähes tasavertainen muiden perheenjäsenten kanssa, vaikka en olekaan sen "isä" eikä vaimoni ole sen "äiti" eikä se ole "hän". Osku on koira ja viettää koiran elämää, ei ihmisten.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti